Tähän mennessä kaikki puhelimeni ovat olleet enemmän tai vähemmän dumbphone-mallia, vaikka esimerkiksi netin käyttö kännykän kautta on onnistunut jotenkuten viimeisimmällä luurilla ja yhdellä aikaisemmalla käytin esihistoriallisena gprs-mokkulana. Kaipaisin kuitenkin vähän parempaa käyttöliittymää ja vähemmän sotkua pikkuisella näytöllä mitä nykyiset peruspuhelimet tarjoavat. Kaikesta itsekseen höpertelystä huolimatta taidan olla taipumassa uuden iPhonen nelosmallin puolelle sitten kun päätän uuden puhelimen hankkia.

Applemainen “kaikki vaan toimii” -unelma* houkuttaa enemmän kuin Androidin vaatimat kikkailut Android-marketin kanssa. Tosin, eivätpä innosta myöskään iPhonen antennagate tai puolen kuukauden palkan laittaminen puhelimeen jonka käyttöikä on luultavammin taas maksimissaan kaksi vuotta. Puhelimen ja kännykameran yhdistelmä spontaaniin kännykkäsurffailuun tuntuu tarpeeksi yleisvimpaimelta pitämään läppärin kotona mutta silti paperikalenterin mukana. Ihan eri asia on sitten nykyinen mielipuolisuus elektroniikan hankkimisessa, jossa päivitystahti kiihtyy täysin taviksen ulottumattomiin. Itselläni on ollut kännykkä vähän yli kymmenen vuoden ajan ja voisin hyvinkin vielä pärjätä ensimmäisellä kännykälläni jos en välittäisi muista kasvaneista vaatimuksista puhelujen ja tekstiviestien vastaanottamisen ja lähettämisen lisäksi. Eli tarvitsenko edes parempaa puhelinta?

Kaikista realistisimmaksi vaihtoehdoksi laittaisin käytetyn iPhonen hankkimisen, tulisin luultavammin hyvin toimeen yhtä vanhemmalla 3GS-mallilla lukuunottamatta sen akun nopeaa hupenemista ja vain toista 3G-signaalitaajuutta. Riskiksi voin laittaa senkin, että käytetty puhelin palaa loppuun satavarmasti nopeammin kuin käytetty. Omista puhelimistani ehdottomasti pisimmälle ovat pötkineet uutena ostetut, käytetyillä käyttöaika on ollut yhden vuoden paikkeilla. Testaisin ihan mielelläni enemmän myös Android-puhelimia, mutta ainakin Samsungin Galaxy S:ä tuntuu olevan melko nihkeästi esillä. Ja lisäksi pikaisella kokeilulla ei vielä saa tuntumaa varsinaiseen käyttökokemukseen. Pitäisi lainata joltain puhelin. Ja pitäisikö sittenkin myös miettiä vakavissaan jopa iPadin hankkimista ja pitää tappopakkaset kestävä perusluuri peruskäytössä.

*) tämä tietty on vähän ropisuttanut kultaustaan viime aikoina

Kuinka ihmeessä te pidätte kaiken järjestyksessä? Voiko kaikkia edes pitää järkestyksessä?

Kovasti on myös maailma muuttunut vasta muutamassa vuodessa (XKCD:n vanhempi kartta näytti tältä), ja nytkin viimeisimmän aallon jäljiltä isohkoja suomalaisia palveluita on kadonnut kartalta. Muistaako kukaan enää miten Digitytöt katosi melkein mitään ilmoittamatta internetistä? Jäljelle on jäänyt vain Twitter-tunnus ja hajanaisia hakutuloksia Googlessa. Itse sivustoa en kyllä itse jää kaipaamaan, koska sisältö ei rakennekynsi- ja tyylivinkkeineen pahemmin koskettanut, mutta konsepti videoblogista suomeksi oli ihan kiinnostava. Sivusto toimii nyt lähinnä esimerkkinä miten nopeasti sivustot tulevat ja menevät, sekä katoavat ilman selityksiä vaikka seuraajakuntaa olisikin. Etenkin katoaminen oli hoidettu sivustolla erityisen tökerösti, kaikki sisältö twiittauksia myöten lukittiin näkymättömiin ja lopulta myös kaikki blogisivut katosivat sinne jonnekin bittihautausmaalle.

Muistaakohan kukaan enää kymmenen vuoden päästä mitä internet- portaaleja käytti aikoinaan? Nopea kiertokulku aiheuttaa vanhentuneiden palvelujen pomppaamista silmille ainakin elokuvissa, tyylikeinona Facebookin ja Twitterin aikakaudella Kick-Ass -elokuvassa näkynyt Myspace varmasti tulee näyttäytymään eri ironian valossa kuin elokuvan valmistumishetkellä. Ajat muuttuvat silmänräpäyksessä, enpä itsekään enää kauheasti kaipaa juuri poistamaani Myspace-tunnusta. Mutta kai nuokin sivupolut pitäisi jonnekin arkistoida, edes viitteiksi niiden olemassaolosta?

Ongelman perimmäinen ydin jäi kuitenkin vähän pimentoon. Joko antennijohto oli todella huono tai olohuoneen pistorasia huono, tai jotain näiden yhdistelmän tapaista. Keittiössäkään (jossa ei ole huoneistoon piirrustuksiin merkitty alkuperäinen pistorasia, josta kaikki muut on jaettu) ei aluksi meinannut tulla ollenkaan signaalia modeemiin asti, vaan antennijohdon vaihtaminen lyhyempään auttoi modeemia saamaan dns-osoitteen. Tällä hetkellä netti tulee suoraan modeemista täydellä vauhdilla, joten tällä hetkellä ongelmat ovat langattoman verkon ja kahden Airport-palikan välisiä.

Huoneistomme on siis tosiaan iso. Ei kuitenkaan niin iso, etteikö kaiken järjen mukaan g-wlanin pitäisi ulottua toisesta päästä toiseen päähän. Ympärillä näkyy kuitenkin ne noin 40 muuta verkkoa (puolet aktiivisia), joten kantavuus saattaa heikentyä. Käytössä on siis yhden n-wlanin Airport Expressin (se syntymäpäivälahjapalikka) lisäksi vanha g-wlanin Airport Express laajentamassa g-verkkoa. Ja voe kissanpäivät millaista sotkua niiden yhdistäminen onkaan. Applen ongelmaton meininki ja mukava konffaus ovat täysin tipotiessään. Jos muutoksissa pääsee WDS-solmuun, on jo vahvasti voiton puolella.

Aloin uuden nettiongelman tultua selvittelemään irkkivinkkien avulla mikä tiputtaa pakettien saapumisen pahimmillaan puoleen kokonaismäärästä. Keskimäärin pakettien hävikki matkan varrella (50 ja 100 paketin testillä) oli noin 24%. Ensin poistettiin verkkojaon tekevä lisäpalikka käytöstä, sitten muutettiin olemassa olevan verkon salausta. Mikä oli sitten hemmetinmoinen moka. Jokin matkan varrella ei muuttanut sitten millään verkon salausta myös toisten koneiden tiedoksi. Toisen kämppiksen koneella verkko näkyi itsepäisesti vahvemmalla salauksella, johon ei tietenkään päässyt käsiksi koska salausta oli jo muutettu ihan toiseksi. Lopulta en myöskään alkanut muuttelemaan verkon nimeä, koska asiassa oli toinenkin pattitilanne ja huoneistossa muitakin koneita joiden omistajille pitäisi aina selostaa tekemänsä muutokset. Salauksen poistamalla pakettien hävikki todella katosi, jos käytössä ei ollut WDS-jakoa. WDS kuitenkin on hyvin jäykkä signaalikanavan suhteen – ilman jakoa palikan voi määrittää vaihtamaan automaattisesti vapaammalle lähetyskanavalle, minkä yhden palikan kokeilutilanteessa Airport teki (asetus oli siis automaattisella vaihtamisella). Jaon kanssa signaalikanavaa on muutettava itse, mikä vaatii myös palikoiden uudelleenkäynnistyksen.

Verkon pykimisen ongelmat ovat vieläkin ratkomatta loppuun asti, koska viimeksi signaali heitteli ees taas ja kone tippui verkosta useamman kerran putkeen. Syiden etsiminen vain aiheuttaa mahdottomasti otsaryppyjä ja vihaisia huokauksia, koska vaikuttajia saattaa olla useita. Tilanne on vähän kuin paskassa tutkimustilanteessa; kahta muuttujaa on vielä hallittavissa mukavasti, useampien kanssa saa raivokohtauksia ja varsinaisen yksittäisen syypään selville saaminen on melkoisen koeryppään takana. Lisättäneen vielä modeemin ja langattoman verkon hitaus uudelleenkäynnistyessä, joten säätelyyn kannattaa varata koko ilta ja iso pannu teetä.

Tällä kertaa tilanne on kuitenkin vielä hallittavissa, seuraavalla kerralla teen fiksummin ja nimeän verkon uudelleen salaustapaa tiputtaessa (isot pojat kertoivat, että WPA/WPA2 saattaa olla ongelmallinen vanhemmille Macbookeille). Tai otan jopa salauksen, tiedostojaot ja verkon näkymisen muille pois käytöstä, sekä otan käyttöön MAC-osoitteellisen suodatuksen jos eivät aiemmat toimet vielä tunnu riittävän. Lopulta on otettava porakone käteen ja tehtävä reittiä ethernet-johdoille seinien läpi kaikkiin huoneisiin. Tai kiskottava johtoa parketin alta huoneisiin, kerpele!

Verkkojen säätäminen on kyllä niin vakavaa hommaa, että ei tähän edes keksi mitään loppukevennystä!

Mutta mutta. 40 verkkoa häiritsee toisiaan jo aika kiitettävästi. Vielä en ole jaksanut analysoimaan, olisiko mahdollisesti ihan nettiyhteydessäkin vikaa (ajatus ethernet-johdon tökkäämisestä koneeseen on, no rajoittava), tällä hetkellä riittää vielä nyrkin puiminen langattoman yhteyden suuntaan. Ison asuntomme tällä hetkellä tyhjässä huoneessa on pianon päällä modeemi ja ensimmäinen AirPort Express. Toinen möykky, signaalia vahvistava Palikka, on eteisessä kulman takana. Jotain on kerrassaan oudosti, koska omaan huoneeseen sijoitettuna (kolme metrin päähän) tukiasema ei saa enää kunnollista yhteyttä Möykkyyn. 5Gzh:n yhteyttä n-standardilla en enää havittelekaan, koska signaalin taso ei riittänyt hikisesti edes oman huoneeni takanurkkaan (Möykystä 6 metriä). 2,4Ghz:n vanhemmalla g (ja n) -standardilla signaali sitten jaksaa kulkea sinne minne pitäisikin. Harmi vain ettei N-standardin teoreettisesta nopeudesta pääse nauttimaan edes vahingossa, koska kaikilla asunnossamme ei ole verkkokorttia joka tukisi n-standardia. Kahden verkon pitäminen päällä samassa huoneistossa olisi vain turha lisuke 40 jo olemassa olevan verkon päälle.

Vanha, kolme vuotta sitten ostettu late 2006 -Macbookkini sai n-tuen sisäiseen wifi-korttiinsa kuitenkin todella helposti. Parin dollarin kilke Applen Storesta toimii mainiosti. Uusi versio Airportin hallintaohjelmasta ei vain ollut enää sen helppokäyttöisen Apple-kokemuksen rajojen sisällä mihin olen aiemmin tottunut. Kiroilu ja palikoiden resetointi tuli kiemuraisen perjantai-illan aikana ihan liian tutuksi. Kumppanini, joka uuden palikan oli minulle ostanut syntymäpäivälahjaksi (nykyistä parempi Skype-kuuluvuus mielessään), ei ollut oikein ilahtunut säätämisen parissa. Enpä kyllä ollut minäkään. Onko verkkojen säätäminen aina yhtä tuskaista? Miksi sen (etenkin konffaamisen ja verkon uudelleenkäynnistelyn) pitää olla etenkin niin pirun hidasta? Mietin että josko hankkisi keittiöön Nabaztagin tai uuden pienemmän version wifi-pupusta, mutta säätäminen tuo säätäminen!

Niin ja netti on edelleen hidas. Tuskastuttavan hidas pahimmillaan, siis tasolla ettei mikään sivu aukea alle minuutissa tai ensimmäisellä avauksella.

Hyvän läppärilaukun ominaisuudet minulle (sen lisäksi että itse kone mahtuu sisälle):
- olkalaukku
- materiaali tukevaa kangasta (mieluummin tönkköä markiisikangasta kuin kahisevia nailonmateriaaleja), ei nahkaa
- hihna ei saa kierähtää laukun ympäri ja laukun pitää suurin piirtein säilyttää muotonsa myös tyhjänä
- väri hillitty musta, ei mitään sporttikuvioita tai tehosteita, logoista puhumattakaan
- sisusta jaettu mieluusti kahteen osioon, pari tukevaa sivu- tai sisätaskua pikkutavaralle
- ei-sikamainen hinta (mieluusti alle 100e)

Näin jo aikaa sitten Stockmannilla naisten normaalin olkalaukun, joka sopisi toimenkuvaan, mutta laukussa oli aika hervoton Calvin Klein -merkkilisä. Ja nahkaisia yksityiskohtia (pyrin välttämään uusien nahkatuotteiden ostamista, kierrätetty kyllä kävisi). Jahkailun ja etsinnän jälkeen jäljet johtivat Marimekon laukkuihin. Arkkitehti-laukku varmaan olisi jokseenkin paras vaihtoehto helposti saatavilla olevista laukuista, mutta se on myös aika tajuttoman hintainen. Yli 150 euroa olkalaukusta on jo oikeasti liikaa muuhun käytettävään budjettiin verrattuna.

Retuutin olkalaukkuna pitkän aikaa lopetustuomion saanutta vanhaa siskoltani tuliaisiksi saamaa Planet Hollywood -laukkua, kunnes sivussa oli nyrkinmentävä repeämä. Sitä ennen pohjaa ja sivuja oli jo korjuutettu äidin ompelukoneella useamman kerran. Satuin törmäämään Marimekon alennusmyynnille Kamppiin, jossa ei kyllä ollut Arkkitehtiä alennuksessa mutta pinkkikuviollinen Pirput parput -olkalaukku oli tarjouksessa hyvin halvalla. Ostin siis semmoisen normikäyttöä ja läppärin kuskausta varten.

Tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Alle puolen vuoden käytön jälkeen laukun läpän kovikekankaasta, sellaisesta kumimaisesta materiaalista, alkoi lohkeilla paloja. Vähitellen kassi ja kaikki siellä olevat tavarat alkoivat olla jatkuvasti pinkin hötön peitossa, ja kovikekangasta lähti jo liki joka paikasta laukussa. Ilmeisesti vahvikkeen kumimainen materiaali oli lähtenyt kovettumaan, jolloin se irtosi varsinaisesta kankaasta ja lähti irtoamaan. Todella ärsyttävää. Nykyisenä jokapaikankassina käyttämästäni Haglöfsin repusta on myös alkanut lähteä päällikankaan vahvike, mutta huomattavasti hallitummassa mittakaavassa ja siedettävämmän ajan (n. 10 vuotta) kuluttua ostosta.

Marimekon surkeaksi osoittuneesta laadusta saatuani tarpeeksi marssin samaiseen Kampin liikkeeseen ja näytin millaiseksi laukun sisusta on muuttunut. Kassaneiti oli melkoisen leuat loksahtaneen hämmästynyt, ja kohta alkoi puhelinsoittelu josko saisin tilalle samanlaisen laukun jostain muusta myymälästä. Kaikki kappaleet olivat kuitenkin jo menneet, joten sain laukkuani vastaan lahjakortin Marimekolle. Kuittia ei luonnollisestikaan enää alkuperäisestä ostosta ollut, joten heitin muistamani 20 euron ostohinnan kassalle. Kohta näpeissäni oli kuitenkin lahjakortti 40 euron ostoille Marimekon myymälään! Täällä ilmeisesti reklamaatio todella kannattaa, ja hyvä niin. Olen jopa Applen aspapuhelimen kanssa tarpeeksi monta kertaa kinattuani saanut närkästynyttä palvelua ja no can do -lauseketta sen verran monta kertaa, että mielikuva tinkimättömästä palvelusta on tippunut veke.

Kunnollinen olkalaukku läppärille ja normaaliin käyttöön on siis edelleen haussa. Tällä menolla haku jatkuu ad infinitum, jos ei nappivaihtoa tipahda taivaasta tai lopeta nirsoilevaa asennettani. Vääntämisellä kuitenkin olen ennenkin saanut etsittyä tinkimättömiä & hyviä vaihtoehtoja, joten miksipä lopettaisin. Olkapäätkin saavat välillä lepoa repun kantamisen muodossa.

Mäkki-foorumilta bongaamani Skitch on eräs hassu tapaus: ylenpalttisen silmäkarkiksi suunniteltu ruudunkaappausohjelma. Periaatteessa siis ihan kiva ja tarpeellinen, mutta tässäpä menee tavallinen “tyttöohjelma” eri raitelle. Glamouria löytyy kuvakkeesta lähtien, mutta myöskin toimintoja. Ohjelmaan en ole perehtynyt ihan helpointa ruudunkaappaustoimintoa pidemmälle, mutta mahdollisuuksia muokata kuvaa tuntuu olevan todella monia. Sanoisin jopa että taviskäyttäjä ei tarvitse sitä photaria sivuun uutta nettimeemiä tehdessään.

Softan sukupuolittamista pohtiessa kävikin mielessä, että onko Skitch tehty jo liikaa stereotypiseksi tyttöjen jutuksi? Jos kerran jo itseäkin mietitytti kerran jos toisenkin ladata ohjelma sen ulkonäön ja mielikuvan vuoksi? Toki osaltaan vierastan itse vähäsen liian Win95-näköisiä ohjelmia, joihin viimeksi törmäsin siskon Vista-läppäriä säätäessä. Edelleenkin päähäni on iskostunut, että tehokas ja hyvä ohjelma ei tarvitse krumeluureja. Mäkkipuolella olen kyllä jo tottunut nätteihin ja samalla myös oikeasti toimiviin ohjelmiin, mutta kuitenkin paljon luottavaisempi huomaa olevansa jos softan ja sen toimintojen ympärille ei ole koottu ylimääräistä höttöä. Vähän kuin yleensäkin mielikuva tehokkuudesta on enemmän virtaviivainen ja riisuttu, kuin pehmeä ja lämmin.

Skitchia kyllä kannattaa kokeilla, jos ei (kuten allekirjoittanut) meinaa muistaa sitä kolmen painalluksen oikotietä ruudunkaappaukseen.

Tänään rss pompautti uutisoinnin BusyCal-kalenterin public beta -julkaisusta, joka venyttää iCalia synkronisoinnin avulla aika melkoisiin mittoihin. Tietty olen haaveillut taikavoimat omaavasta kummitädistä joka hoitaisi elämäni kuntoon aikataulun avulla, mutta tarvitsisinko reaalimaailmassa vielä yhtä lisäkalenteria? Houkuttavinta tuossa on automaattinen (kenties myös molemminpuolinen) synkkaus Googlen kalenterien kanssa, joilta tällä hetkellä yritän synkata aikatauluja leffoista ja työvuoroista.

Yllätys oli melko tympeä jonkin aikaa sitten, kun tajusin ettei Googlen Calia saa suoraan iPhoneen samasta linkistä kuin sen saa iCaliin. Synkkausohjelma tietty on olemassa, mutta sillä hetkellä se oli jo myöhässä. Ehkä ensi kerralla onnistaa paremmin.

Isäni osti jonkin aikaa sitten tuttavansa muutosta jääneet romppeet, joiden joukosta (mm. entisen videostudion kamoja) löytyi muutamia todella hienoja juttuja:

Jukeboksi. Kymmenelle kasetille! Ihan mielipuolisen hieno aito Wurlitzer! Vanhempien tarinoiden ja yhden kuvan perusteella kotonamme oli ainakin 20 vuotta sitten myös ihan kunnollinen 7″ lättyjen jukeboksi, kunnes myyjä tahtoi ostaa sen takaisin. Kotiin kyllä jäivät sisällä olleet levyt, joista olen ominut itselleni parhaat päältä.

Samaisesta muuttokasasta löytyi myös kaikenlaisia stereovirityksiä, kelanauhureita ja jopa Kodakin photo-cd -soitin.

Viimeiaikaisesta retroannoksesta on vastannut Retro Thing. Kuolaan eniten hivenen vanhojen mäkkien perään, joita ei viitsi tämänhetkiseen kimppakämppään ostella.

Lisäys (5.8.2010): Löysin vihdoin oudon jukeboksin mallinumeron ja pari kuvaa jonkun muut boksista: Wurlitzer Cassettenbox C115

Kirjoittajanne on 26-vuotias nainen, tottunut teknoarjen ja jopa vähäsen nörttiarjen tallaaja. Tietokonealustani on Macintosh, omistan järjettömästi kaikenlaisia tilejä eri web 2.0 -palveluissa, koneeni on täynnä kaikkia kivoja ohjelmia joita en ehdi käyttämään. Päädyin purkamaan sumaa tänne. Seuraaminen omalla vastuulla.